Ei olla koko joulukuuna oltu missään treenaamassa joten eilen sitten otettiin itseämme niskasta kiinni ja lähdettiin ojankoon Jennan ja Lyylin sekä Elinan ja Mantan seuraksi, ystäväni Linda tuli mukaan auttelemaan sillä tällä kertaa päätin ottaa Donnankin mukaan!
Kahdentoista aikaan pakattiin tavarat ja lähdettiin kävelemään bussipysäkille päin, onnistuttiin kun onnistuttiinkin sitten myöhästymään bussista, ja tultiinkin myöhässä kuten aina.
Paikan päälle kun päästiin olin aivan varma että Donna olisi alkanut räyhäämään Lyylille ja Mantalle, mutta niin ei käynyt! olin aivan ihmeissäni!
Alettiin sitten treenailemaan, Linda treenasi ensin Divan kanssa ja itse vähän kokeilin Donnan kanssa harjotusesteitä. Siinä jossain välissä ehdittiin myös treenata vähän juoksua ja seisomista, tammikuun mätsäriä varten, parit seisotuskuvatkin otettiin! :)
Sitten aloimme taas agilityä treenailemaan ja pääsin Donnankin kanssa kokeilemaan pientä hyppy-hyppy-puomi-putki-hyppy-putki-hyppy-hyppy-rengas hyppy rataa, ja todella hyvin meni en olisi uskonut Donnasta!

Kuviakin otettiin, ja laitan tähän pari heti kun saan kuvat koneelle.

Hyvää uuttavuotta kaikille!